perjantai 14. maaliskuuta 2014

Tätä et tiennyt BMW:stä! - 10 faktaa

BMW on saksalainen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Munchenissä. Sen tuotevalikoimaan kuuluu autoja, moottoripyöriä ja Rolls-Roycen kanssa yhteistyössä valmistettavia lentokoneen moottoreita.

1. BMW on yksi harvoja merkkejä joka valmistaa edelleen lähes ainoastaan takavetoisia autoja.

2. BMW ei ollut alunperin automerkki, vaan se valmisti lentokoneen moottoreita. Kauan myös luultiin että niiltä ajoilta olisi peräisin BMW:n lentokoneen propellin näköinen logo. Logolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä propellin kanssa, vaan se on saanut alkunsa Baijerin osavaltion lipun väreistä.

3. BMW tulee sanoista Bayerische Motoren Werke.

4. BMW:n tavaramerkiksi muodostuneet etuosan ritilät olivat ensimmäistä kertaa käytössä BMW 303 -mallissa vuonna 1933 tai 1934.

5. Ensimmäinen BMW-merkkinen auto oli BMW Dixi vuonna 1928.

6. BMW julkaisee joka vuosi aprillipila-lehtimainoksen 1. huhtikuuta Britanniassa. Aprillipäivän “mainoksia” voi lukea täältä.

7. BMW on käyttänyt “The Ultimate Driving Machine.”
 -mainoslausetta 35 vuotta.

8. Ensimmäinen Saksan ulkopuolella sijaitseva BMW-tuotantolinja perustettiin Etelä-Afrikan Rosslyniin vuonna 1973.

9. Suurin osa USA:n poliisiautoista on BMW-merkkisiä.

10. BMW-merkkisiä autoja valmistetaan koko maailmassa vuodessa n. 1,3 miljoonaa kappaletta ja moottoripyöriä n. 100 000 kappaletta.


Bonus: Kun Saksa jaettiin miehitysvyöhykkeisiin toisen maailmansodan jälkeen, jäi Eisenachissa sijaitseva BMW-tehdas Neuvostoliiton hallitsemalle alueelle. Vähän aikaa tehdas valmisti BMW-merkkisiä autoja, mutta myöhemmin alue siirtyi Saksan hallinnan alle ja Länsi-Saksan puolella Munchenissa sijaitseva BMW:n pääkonttori sai vihdoin läpi nimenmuutospyyntönsä. Itä-Saksassa valmistettiin tämän jälkeen EMW-merkkisiä (Eisenacher Motorenwerk) autoja vuosina 1952-55. EMW:n logo oli muuten samanlainen kuin BMW:n, mutta sen siniset alueet oli vaihdettu punaisiksi.

Vroom!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti