Bmw:n big bang 90-luvulla, elikästen "kaikkien" mallien tekniikkapäivitys ajoittui vuoden 1998 syyskuulle. Sähköt ja moottorit muun muassa päivitettiin uusiin. Niin kävi myös vanhemmalle M52B52 moottorille ja yksi vanoksinen korvattiin uudella tuplavanoksellisella M52B52tu koneella. Vanoksen tehtävä moottorissa on säätää venttiileitä polttoaineen säästö mielessään.
Miksi siis kaikki tämä mouhotus? Kyseiset moottorityypit eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, joten tällä ohjeella et tee mitään, jos omistat vanhemman mallisen M52B28 koneen. Ohje on siis uudempaan 9/98 --> valmistettuun mottiin.
Ongelma: Jäähdytysnestettä häviää. Mielessä hiipii jo pelottavat Esson baari tarinat bemareiden kalliista kansirempoista, uusi jäähdytinkin juuri vaihdettu ja vesipumppu - missään ei näy vuotoa ja hermoja kiristää. No kantta näistä koneista on melkein mahdotonta rikkoa, joten etsitään vuotoa muutalta. Paisuntasäiliöstä. Vuotoa ei välttämättä edes näe, mutta silti silloin tällöin nestettä joutuu lisäämään, ja sekös harmittaa. Mars ostohousut jalkaan ja uutta paisaria hakemaan. Itse tilasin tarvikkeen Saksan
ebaysta, posteineen n. 45€, uusi osa. Schmiedmann olisi tarjonnut "halpaan" 60€ hintaan omaa tarvikettaan, ei tietenkään varastossa - joten kahden viikon odotusaika, meeh. Osa Saksasta tuli kuitenkin viidessä arkipäivässä. Kannattaa uusia myös paisarin ilmaruuvi, uusi maksaa markan ja sen hajotessa voi tulla tonnin renppa. Nimim. itsellänihänsekatkesi..
Joka kohdasta ei valitettavasti kuvia ole (kädet glykolissa jne. selityksiä), mutta toivottavasti homma edes vähän aukeaa näillä ohjeilla!
|
No katkihan se. |
Uuden paisuntasäiliön asennus vaihe vaiheelta
Aloitetaan työt, tässä kyseessä siis
BMW e39 -malli.
1. Mustat kiinnikkeet irti pienellä talttapääruuvarilla.
|
Molemmilta puolilta
|
2. Sähköliittimet irti kuskin puolelta.
3. Jos pääset nosturille, niin auto ilmaan ja pohjapanssari irti.
|
Ristipää ruuveilla kiinni |
4. Vedet voi lorotella pois jäähdyttmestä, jos haluaa - ei välttämätöntä.
5. Paisariin menevät letkut irti, ruuvari klipsien väliin ja letkut irti paisarista.
|
Hyvin on tilaa, vaan eipä juuri kameralle |
6. Letkuista nesteet pois.
|
Astia kannattanee laittaa alle niin siivous sujuu joutuisammin |
7. Paisarin suojus pois paikaltaan (talttaruuvarilla tms. kampeamalla molempia klipsuja yhtäaikaa) ja korkki myös yllättäen irti.
8. Paisarin takaa menee vielä yksi pieni letku, sinne ei saanut kameraa, mutta löydät sen kyllä.
9. Jäähdytysnesteen tasoanturin liitin irti paisarista ja vanha pois.
10. Syyllinen löytyi.
|
Murtunut katki poikki |
11. Paisarin mukana ei tule uutta nesteen tasoanturia, joten jos se on ehkä, voit sen pyöräyttämällä irrottaa ja laittaa uuteen.
|
Hiiop |
12. Kampea nyt pikkuletkusta katkennut muoviosa pois.
|
Kädessä oleva siis |
13. Uutta osaa paikalleen. Vaikein on saada pikkuletku kiinnitettyä uuteen paisariin ja olla rikkomatta sitä. Vaan kyllähän se lopulta onnistuu sinullakin, jos minäkin siinä onnistuin.
14. Mustat kiinnikkeet takaisin ja paisarin "kiinnityslevy".
|
Näitä ei muuten kannata tiputtaa etupuskurin sisään, nimim. ei mennyt kauaa etsiessä |
15. Sitten alhaalta letkut kiinni, kuva letkussa olevasta klipsistä, joka vain painetaan kiinni letkun ollessa oikealla kohdalla.
|
Hieno |
16. Letkut kiinni paisarissa, kokeile vielä vetämällä varovasti mutta tiukasti, että ovat kunnolla paikallaan.
|
Siellä |
17. Pohjapanssari takaisin kiinni.
|
Sillä lailla |
18. Sitten nestettä lisäämään, paisari täyteen, kunnes ei enää vajoa. Autoon virrat päälle, sekä puhallus ja lämmöt täysille.
|
Punaiselle |
19. Auton käymään tyhjäkäyntiä nestettä lisäillen niin, että paisari ei pääse tyhjentymään. Odotellessa voit juoda vaikka kahvit, naureskellen samalla viereiselle E36 325:n omistajalle hänen yrittäessä limupullon kera kiivaasti ilmata omaa muoviansa. M50 koneellisen omistaneena voin sanoa,ettei ollut helppoa. M52B28tu kun ilmaantuu vaikka tasaisella lähes itsestään. Ilmaruuvi välillä auki, jos ei tule ilmaa eikä jäähdytysnesteen taso enää vajoa, moottorin lämmöt puolivälissä, niin voit lopettaa naapurille nauramisen,
ja laittaa (paisarin) korkin tiukasti kiinni ja kerätä kimpsut & kampsut.
|
Lämmöt tasan puolivälissä |
|
Koho kertoo jäähdytysnesteen määrän |
20. Sitten vielä siivous, ylimääräiset glykolit pois konehuoneesta sekä lattialta - ja kovaa ajoa auringon laskuun. Miksei nousuunkin. Taustapeilistä vielä näet lähtiessäsi E36 omistajan tuskan, kun kolmaskaan ilmaus yritys ei tuonut tulosta, ja vieläkin vähän hörähdät. Olipas se helppoa.
E30-E46 kannattaa puhallin olla pienimmällä teholla ku ilmaa, sitte ku alkaa lämmintä tulemaan voi puhaltimen laittaa kovemmalle.. Ei tarvi sen isompia konsteja😀
VastaaPoista