Tuulilasin vaihto - ja taas näet eteenpäin!

Mahtavaa maanantaita itse kullekkin sielulle! Pakkaset paukkuu ja aurinkokin paistaa mukavan alhaalta, olemme siis tilanteessa, jossa näkyvyys tuulilasista aurinkoisella säällä on luvalla sanoen - todella heikko. Sekös, jos mikä alkaa ärsyttää, ja vaikka kuinka olisit Ray Baneilla varustettu Top Gun pilotti, niin se on sitten herran haltuun hyvin äkkiä, kun sattuu sopivasta kulmasta aurinko loimottamaan läpi talvisodan tuiskut kestäneen tuulilasin. Demonstroin asiaa kuvalla.

Ei onnistunein otos, mutta pointti tullee selväksi. 
Apukuski ehti räpätä kuvan ennen liikkeelle lähtöä, koko totuutta ei kuvasta nää, mutta suuntaa antavasti avaa ongelmaa hieman paremmin. Parisen vuotta on siis tullut tuskasteltua aina aurinkoisella säällä ajaessa, jotain on tehtävä asialle ennen kuin löytää itsensä ja autonsa jonkasta. 17 vuotta hiekkapölyä nähnyt alkuperäinen tuulilasi alkoi olla tiensä päässä, joten interwebbi auki ja tutkailemaan. Mihinkäs näistä firmoista nyt sitten olisi yhteydessä? Hinta ei ollut valinnassa tärkein kriteeri, vaan oikein tehty asennus alusta loppuun ajoi valintaperusteisssa edelle. Espoosta löytyi hyvää palautetta niittänyt Tuulilasiveljet niminen firma, jonne samointein soittelinkin, ja aika saatiin varattua nopeasti - eikä asiaa pahentanut varsin kilpailukykyinen hinta lasin vaihdosta. Sinne siis.

Saavuin paikalle, ja heti minulle ystävällisesti ilmoitetaan, että auto otetaan työn alle mitä pikimmiten. Kahvit nopeasti naamariin ja hallin puolelle ihmettelemään, sinnehän se Richard on jo peruuteltu.
Original Bmw Pilkington leima lasissa, tuskin lienee siis vaihdettu koskaan, ja mittariinkin pyörähti juuri 225 tkm, on siis ehkä jo aika..

Tuulilasin vaihto vaiheittain


Asentaja rupeaa hommiin, meikäläinen parhaansa mukaan väistelee ja räpsii kuvia eri työvaiheista, tässäpä listaa mitä tehtiin: 

1. Pyyhkijöiden mutterien suojat pois, sekä raitisilmasuodattimen kansi. 


Raitisilmasuodattimen kansi pois myös, as you can notice..
2. Mutterit auki ja pyyhkijänvarret edestä pois.


Jes. 
3. Muovisuoja klipseistään irti.

ja sen alta paljastuu.. 
..kyllä - arvasit oikein:

epäpuhtauksia!
4. Lasin tiivisteen irroitus olisi vuorossa seuraavaksi.

Off we go
Hyvin on kertynyt moskaa sinnekin väliin..

Ohho
Viimeiset tiivisteet irti jonkinmoisella machetella?

Hyvin irtoaa
6. Lasin sisäpuolen tiivisteet saatiin katki mattoveitsellä, ja sittenhän se jo sieltä irtoaa..


Irti on
7. Seuraavaksi vanhojen tiivisteiden irroitus, jotta lasi saadaan istumaan oikein.


Siististi lähtee. 
8. Imurointi ja puhdistus


Siistiä tulee. 
9. Uuden lasin asennus

Ensin sisäpuolen pesu, en ennättänyt tästä ottaa kuvaa, koska olin hidas, mutta ehkä selviämme ilmankin, heh. 

Se on puhdas, kuten näemme
Tässä vaiheessa lasiin levitetään myös jonkin sortin tartunta-aine (?), joka pitää huolen siitä, että liima tarttuu siihen, niinkuin kuuluukin. Sama aine levitetään myös autoon, vastaavaan kohtaan. Tämän jälkeen auton tiivistepinnat käsitellään primerilla, joka estää ruosteen muodostumisen lasin alle. Kaikki firmat eivät tätä primeria raaski laittaa, vaikka se on yksi tärkeimmistä vaiheista lasin vaihdossa.

Tuommoista mustaa mönjää

Konehuoneen puolelta vielä muovilistan nastojen vastakappaleet pois..

Helpottaa sitten kasaamisvaiheessa tämä
..jonka jälkeen "tykitetään" uusi liima uuteen lasiin.

Kas näin. 
Liiman tasoitus ohuehkolla veitsellä/mattopuukon terällä.

Jes. 
Ja sitten lasi töräytetäänkin paikalleen.



Siellä lepää, aijettä!
10. Kuivuminen, kasaus ja lasinpesu ulkopuolelta. 



"Aurinkosuoja" yläreunassa kruunaa kokonaisuuden, kyllä kelpaa!

Kannattiko tulilasin vaihto?


Mikä lopputulos! Ah! Ilman sävyreunusta lasissa, eihän tuosta edes huomaisi, että kuva on otettu lasin läpi. Valtava parannus näkyvyyteen, unohtamatta myöskään seikkaa, että tuntuu kuin ajaisit uudella autolla - ei voi kuin suositella :) 

Auto jää tallille odottamaan lasin kuivumista (n. 2 tuntia) ja minä kurvaan syömään odotellessa. Pisteenä iin päällä huollon sijaisauto odottaa ulkona käynnissä, penkinlämmitin ja ratinlämmitin kytkettynä valmiiksi päälle - ylisanat loppuvat tässä vaiheessa. Pikku juttuja, mutta itse osaan ainakin moista asiakaspalvelua arvostaa. Huh. 

Kun lasi on kuivunut, kurvaan takaisin ja suurkiitosten kera hoidan maksun. Kassalla kaiken hyvän päälle lyödään vielä mukaan tarra, jonka voi kiveniskun sattuessa täräyttää heti kohdan päälle, ettei se pääse halkeamaan lisää. Kokonaisuudessaan homma kesti n. 3h kuivumisineen, ja olisi varmasti mennyt nopeamminkin, jos en olisi ollut häiriköimässä asentajaa, heh - joten ei paha ollenkaan!



Jatkan matkaani kohti auringon laskua leveä hymy kasvoillani. Kiitokset vielä Tuulilasiveljille erittäin asiantuntevasta asennuksesta ja mahtavasta asiakaspalvelusta. Ei voi kuin hyvillä mielin suositella, 5/5!

Lafka sijaitsee kivenheiton päässä Espoon Ikealta, tarkemmat yhteystiedot löytyvät heidän nettisivuiltaan: http://www.tuulilasiveljet.fi/ Ei muuta kuin tarjousta pyytämään kaikki, kellä tarvetta asiantuntevalle tuulilasinvaihdolle!

Ainiin, yksi juttu muuten unohtui. Kuka lukijoista arvaa? Kyllä, pyyhkijänsulat. Nehän huonossa kunnossa ollessaan kuluttavat lahjakkaasti tuulilasia. Jouduin tyytymään Boscheihin, koska orggigset olivat loppu varastosta, meh. 

Jokeri: Tuulilasinpyyhkijöiden vaihto E46:een


Uudet sulat
1. Vanhat irti

Kuskin puoli, klipsiä vääntää hieman, ja sulan saa irti
ja..

..apparin puoli, sama homma. 
2. Uudet tilalle.



Kiinnitysklipsin voi ensin ujuttaa paikoilleen.. 



Jonka jälkeen pystyy naksauttamaan sulan paikoilleen. Buujaa!

Sitten vielä testiajo: 



Toimiikohan tuo video edes? :D No, hyvin näyttäisi ns. pyyhkivän. 


Rikhard jää tyytyväisenä talliin nukkumaan, välillä tosin hermostuneesti murahtaa, nähden unta rekkojen renkaista lentävistä kivistä kohti uutta tuulilasia, aarghh! Noh, toivomme, että onnistumme niitä väistelemään edes hetken - mukavaa viikon alkua kaikki te autoilutyypit!









Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti