Miksi päivittää pakoputkisto?
Bmw:t on jo noin lähtökohtaisesti tehtaalla varustettu laadukkailla ja hiljaisilla pakoputkistoilla. Eikä niissä sinänsä mitään vikaa ole. Itse vaan olen aina tykännyt hyvistä moottoreista ja niiden äänistä. Ja sekös hieman harmittaa. Se ääni. Aina E36/E39 asti sai vielä ihan tehtaan takuulla maukkaat kutoskoneen äänet kuulumaan, ja naaman hymyilemään - ihan vain avainta kääntämällä. Toki sen tavallaan ymmärtää, 5-sarjan uutena ostavat asiakkaat eivät välttämättä näe asiaa aivan samoin, kuin me autoharrastajat - ja siksi BMW on valitettavasti lisännyt kuristusta alkuperäiseen putkistoon, ja tuloksena on sivistynyt ja hiljainen käyntiääni, johon emme todellakaan ole tyytyväisiä. Jos haluat todella tuntea ja kuulla auton jokaisen kiihtyvän moottorin kierroksen, voi pakoputkiston päivittäminen olla juuri oikea ratkaisu sinulle.
Ensimmäiset askeleet: Suunta kohti Tamperetta
Kävipä yksi aamu niin, että kaveri linkkasi TikTok videon, jossa Tampereella laitettiin putkistoja jiiriin. Hetken asiaa pohdittuani kiskaisin viestiä Cartun Rafaelille. Yksi asia johti toiseen ja aika varattiin omalle autolle kesäkuun alkuun. Sanoin toiveena, että kierroksilla saa kuulua, mutta kun perheen kanssa matkustaa pitkää siivua, niin tulee sanomista, jos matkaäänet ovat liian kovat. Sovittiin sitten niin, että ensimmäisestä liitoksesta putkisto korvataan suoralla rosteri putkistolla ja nykäistään Simonsin äänenvaimennin perään, niin homma bueno.
Kaverit ovat tunnettuja ammattitaidostaan ja erityisesti huippuluokan rosteriputkistoista, jotka eivät vain näytä hyvältä, vaan myös kuulostavat siltä, että ne on tehty kunnioittamaan auton alkuperäistä henkeä. Tekevät kaikkia merkkejä ja malleja, sekä paljon muuta. Huoltoja, ratin uudelleen verhoiluja, auton pesua, jopa vesijetin vuokrauksia - vain muutamia mainitakseni! Kannattaa tarkistaa herrojen nettisivut, eli Cartu Oy.Asennus
1. Rosteriputkiston asennus:
Ajettiin Tampereelle ja auto ja mestari itse odotti tallissa. Avaimet ammattilaiselle ja sormet ristiin, toivottavasti tulee hyvä! Prosessi alkoi vanhan putkiston poistamisella ja uuden, räätälöidyn putkiston sovittamisella. Rosteriputkisto ei vain kestä pidempään kuin tavallinen teräs, vaan se tarjoaa myös terävämmän ja puhtaamman äänen. Ei voi kuin ihailla, kun tehdään millin tarkkaa räätälin työtä. Itse olen viimeksi hitsannut ylä-asteella leuanvetotangon, eikä ollut hääviä jälkeä. Tässä ammattilaisen työnäyte:On tuo alkuperäinen aika jytky, ja painaa kuin synti |
2. Äänet: No, viesti pärähti puhelimeen, auto on valmis. Ei saakeli. Sehän on lähdettävä hakemaan. Heti ensimmäisellä käynnistyksellä oli selvää, että uusi putkisto teki taikojaan. Moottorin matala murina ja kiihdytyksen aikana kuuluva enkelten sinfonia antoivat aivan uudenlaisen tuntemuksen ajamiseen. Se tunne, kun moottori puhuttelee jokaista kaasupolkimen painallusta, on sanoinkuvaamaton.
Miksi rosteriputkisto?
Moni voi kysyä, miksi valita juuri rosteriputkisto? Tässä muutama hyvä syy:
- Kestävyys: Rosteriputkisto kestää korroosiota eli ruostumista, paljon paremmin kuin tavallinen teräs, mikä tekee siitä pitkäikäisen valinnan.
- Äänen laatu: Se tarjoaa syvemmän, resonoivan äänen, joka sopii erinomaisesti mm. BMW:nmoottoreille.
- Ulkonäkö: Rosterin kiiltävä pinta antaa autolle hienostuneen ja urheilullisen ilmeen.
Ääni ja (katsastuksen) noudattaminen
On tärkeää muistaa, että vaikka päivitetty pakoputkisto tarjoaa upean äänimaailman, äänenvoimakkuus on myös pidettävä tarpeeksi matalana, ettei katsastus-setä ala ärhentelemään. Cartu Oy asensi järjestelmän, joka on suunniteltu täyttämään paikalliset äänirajoitukset, mutta antaa samalla mahdollisuuden nauttia moottorin äänistä täydellä teholla.
Siellä on! |
Päivityksen jälkeiset tuntemukset:
Ensimmäisen käynnistyksen jälkeen voin sanoa, että uusi pakoputkisto ei vain paranna moottorin ääntä, vaan tuo myös merkittävän eron ajokokemukseen. Jokainen kiihdytys ja moottorin käynnistys on nyt nautinto. Tytär 5v odotti innoissaan pääsyä auton uusia ääniä kuuntelemaan. Kysyin ennen auton käynnistämistä, että oletko valmis? Kun start-nappia painoin ja käynnistin auton, hymy molemmilla oli korvissa asti. Tämä päivitys autoon oli tähän mennessä ehdottomasti paras. Takapenkiltä kuului koeajolla myös monta kertaa "vroom vroom", ajetaan isi taas kovaa. :)
Yhteenveto
Pakoputkiston päivittäminen on loistava tapa tuoda lisää characteria autoon. Jos harkitset päivittämistä, suosittelen lämpimästi ajamaan Tampereelle. Ja jos mietityttää, niin voit tulla Espooseen kuuntelemaan, miltä bemarin hienosti kehräävä kutoskone kuulostaa maistuvalla rosteriputkistolla.
Ukkojen asiantuntemus ja intohimo kyllä näkyy jokaisessa asennuksessa. Hattua päästä.Jos olet miettinyt, miten saada BMW/(tai mikä muu merkki vain) ääntämään paremmalta ja antamaan lisää potkua ajokokemukseesi, ei kannata epäröidä. Rosteriputkiston asennus voi olla juuri se päivitys, joka vie autosi uudelle tasolle. Ainakin naapurit tykkää, kun lähdet yövuoroon ;)
Ainiin, yksi juttu vielä. Projektin yksi prioriteetti oli se, että originaali putkisto lähtee minun mukaan. Jos vaikka haluan joskus vaihtaa sen takaisin (en halua :D) No firmalta paku lainaan ja sovittelemaan.
Salaluukku auki ja toinen pää sinne |
No "heittämällä" meni |
Cartu Oy - Rosteriputkistot ja huippuluokan autohuollot
Mukavaa päivää kaikille autoharrastajille ja nähdään seuraavassa postauksessa!
Pidä kaasujalka kevyenä ja anna moottorin laulaa!
Ainiin, yksi juttu unohtui. Kansa vaatii ääniä. Ensimmäinen video on ennen ja jälkimmäinen sitten jälkeen. Loppukaneettina voidaan todeta edesmenneen isoäitini sanoin: "kyllä maailmaan ääntä mahtuu" ;)
Ei vakuuta ei.
Niinkuin videot aina, kuulostaa paremmalta livenä, mutta saatte käsityksen. On melkoinen ero. Härre gud ja hyvää yötä!
Tämä blogipostaus on tehty yhteistyössä Cartu Oy:n kanssa.
Ei kommentteja: